Länsimaiden epäonnistuminen Afganistanissa on yhtä suuri tappio kuin Neuvostoliiton kaatuminen oli voitto. Puntit ovat nyt tasan. Kansalaiset länsimaissa joutuvat miettimään, miten tekevät yhteiskunnastaan – siis demokratiastaan ja hyvinvoinnistaan – uskottavan mallin, joka olisi ihmisten enemmistölle esikuva ja unelma kaikkialla sillä tavalla kuin se oli vielä jokin vuosikymmen sitten.
Kun yhteiskunta romahtaa, tulevaisuus katoaa. Tästä kirjoitimme kirjassamme. Valtioiden romahtaminen on tavallista.
Vain yksi epäonnistuminen
40–50 maata, mukaan lukien Suomi, tuki ja rakensi Afganistania Yhdysvaltain hyökkäyksen jälkeen vuodesta 2001 tähän kesään saakka. Pelkästään Yhdysvalloille operaatio maksoi yli biljoona dollaria.
Lopulta länsimaat eivät kyenneet suojelemaan edes liittolaisiaan. Heidät jätettiin kidutettaviksi ja tapettaviksi. Miten enää uskoa, että länsimaat kykenevät auttamaan ketään ja parantamaan maailmaa? Miten uskoa, että länsimaiden johtajat pitävät lupauksensa suojella niitä ihmisiä, jotka tukevat heitä hengenvaarallisissa oloissa?
Kuva: D. Mark/Pixabay.
Kuva: D. Mark/Pixabay.
Kuva: D. Mark/Pixabay.
Afganistan on kuitenkin länsimaiden epäonnistumisten sarjassa viime vuosikymmeninä vain yksi tapaus. Vaikka onnistuneita rauhanturvaoperaatioita on luetella, uuden demokraattisen hyvinvointiyhteiskunnan luomisesta esimerkit ovat vähissä.
Niistä parhaimmat taitavat olla menneeltä viiden vuosisadan ajalta, jolloin modernin länsimaisen yhteiskunnan juuret alkoivat syntyä.
Myös länsimaisen valtion romahdus on mahdollista, vaikka sitä ei pidetä uskottavana tulevaisuuden kuvana tällä hetkellä. Kirjoitamme asiasta teoksessamme. Länsimaissa on suljettu silmät sellaisilta ongelmilta, jotka ovat syöneet pohjaa yleiseltä hyvinvoinnilta, demokratialta ja yksilön oikeuksilta.
Vieläpä taitaa olla niinkin, että ilmaston muuttuminen sekä ilman ja veden saastuminen ovat näistä ongelmista paitsi helpoimmin ratkaistavissa – jos halua on – myös kenties muita pienimpiä vaikeuksia.
Länsimaissa syödään sitä pääomaa, jolla hyvinvointi ja demokratia on luotu. Hyvinvoinnissa ja demokratiassa on ollut ja on puutteensa, mutta se on silti ollut historiallisessa perspektiivissä ainutlaatuista.
Afganistan – länsimaiden suurin epäonnistuminen
Neuvostoliitto kaatui, koska sen kansalaisilta oli kadonnut usko tulevaisuuteen. Luottamus siihen, että elämä on oikeudenmukaista ja paranee, loppui. Länsimaat olivat suuri esikuva hyvästä ja oikeudenmukaisesta elämästä jopa Neuvostoliiton kommunistisen puolueen eliitille.
Tällaista vetovoimaa ei enää ole. Afganistan on suurin tappio länsimaiden viime vuosikymmenten epäonnistumisten ketjussa.
Maat, jotka etsivät menestystä, voivat nyt hanakasti katsella muita oppeja. Sitä ennen ne toki rahastavat niillä länsimaiden kehitysohjelmilla, joita vielä uskalletaan pitää yllä.
Vaikka Neuvostoliitto hajosi, länsimaat eivät voittaneet. Se on kummallinen paradoksi. Länsimaissa usko omaan edistykseen, demokratiaan ja ihmisoikeuksiin mureni pian Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen. Sen syistä keskustelemme kirjassamme erikseen. Yksi syy on selvä: länsimaiden poliittinen hallinto lakkasi luomasta sellaista tulevaisuutta, johon kaikki olisivat voineet luottaa ja tarttua.
Korruptio kaataa kaiken
Demokratian viemisessä ongelmaksi tulee kerta toisensa jälkeen mahdoton korruptio. Perinnäistavat sekä sosiaalinen, etninen ja uskonnollinen eriarvoisuus ja tähän kaikkeen liittyvä sumeilematon rikollisuus vesittävät uudistukset. Avustusrahan kierrättäminen voi hyödyttää joitakin, mutta käytännön uudistustyö jää pahimmillaan vähäiseksi.
Avustustyön projekteja tutkitaan varsin vähän. Pääosa selvityksistä on työtä rahoittavien ministeriöiden selvityksiä. Demokratian viemisen monista kysymyksistä saa jonkinlaisen kuvan esimerkiksi teoksesta Nation building. Beyond Afghanistan and Iraq (2006). Sen toimitti kuuluisa historian- ja politiikantutkija Francis Fukuyama. Hän on valtioiden romahtamisen ja rakentamisen spesialisteja. Monet muistavat hänet teoksesta ”Historian loppu ja viimeinen ihminen” (suom. 1992), mutta monetkaan eivät tiedä, että hänen suurimmat teoksensa syntyivät sen jälkeen.
Korruption murskaaminen on vaikeaa maissa, joita kuvaa kaksi seikkaa: (i) niistä puuttuu laillisuusperiaatteen suojaama keskitetty hallinto, poliittinen päätöksenteon järjestelmä ja oikeusjärjestelmä, tai nämä järjestelmät ovat vain muodollisia. Toinen piirre on se, että (ii) niistä puuttuvat uskonnolliset reformaatiot, kuten 1500-luvun eurooppalaisen kristinuskon reformaatiot, sekä valistusaika.
Tällaiset aatteelliset taustat johtavat siihen, että yksilö ja henkilökohtainen syyllisyys eivät ole merkitseviä, toisin kuin uudistuneissa kristinuskon suunnissa (myös katolisissa suuntauksissa mutta ei juuri ortodoksisten kirkkojen uskonnoissa). Korruptiossa valta on oikeutus ja statusarvo, jota on käytettävä hyväksi. Sellainen murentaa järkevän päätöksenteon.
Tulevaisuuden hautausmaa
Afganistanista sanotaan, että se on imperiumien hautausmaa, koska modernit suurvallat eivät ole onnistuneet valtaamaan sitä. Iso-Britannian, Neuvostoliiton (1989) ja Yhdysvaltain johtamat länsiliittoutuneiden lähtivät sieltä nopeasti häntä koipien välissä.
Imperiumien hautausmaa on silti vain puolitotuus. Afganistan on ollut myös oman väkensä hauta, vieläpä paljon pahemmassa määrin. Äärimmäinen köyhyys, kurjuus ja turvattomuus ovat kestäneet vuosikymmeniä. Vain harvat etuoikeutetut, kuten sotalordit sekä hallinnon ja uskonnon satraapit, ovat vaurastuneet ja voineet nauttia elämän etuoikeuksista. He ovat köyhdyttäneet, eivät rakentaneet, maataan. Eniten ovat kärsineet naiset.
Uskonnollinen fanatismi ruokkii tietämättömyyttä ja tietämättömyys uskonnollista fanatismia.
Afganistanista ei ole tullut kehittynyttä, toimivan keskushallinnon ja poliittisen päätöksen teon johtamaa valtiota. Taliban-liike voi muuttaa tilanteen. Taliban on äärivanhoillinen ja fanaattinen poliittinen liike, joka perustaa ideologiansa patavanhoilliseen islamin tulkintaan. Se on myös etninen liike, ja sen hierarkia on kuin sukujen valtakunnista. Sotajoukkioiden johtajat voivat päättää mistä tahansa piiriinsä kuuluvasta asiasta, kuten ryöstösaaliin jaosto, naisten orjuuttamisesta ja teloituksista.
Kuitenkin valtaan päästyään Taliban-liike voi vakiintua maltillisemmaksi. Näin ei tosin tapahtunut talibanien edellisellä valtakaudella. Ja voi olla, että jos liike maltillistuisikin, niin tapahtuu – jos tapahtuu – vasta mielettömien terrorististen puhdistusten jälkeen.
Se merkitsee, että suomalaisetkin saavat jättää hyvästit monille auttajilleen. Se on tavattoman surullista ja traagista. Se on musertava ajatus.
Sitä mahdollisuutta, että Taliban-liike vakiintuu maltillisemmaksi, jos kohta tylyksi, raa’aksi ja fanaattiseksi poliittiseksi hallinnoksi, tukee se, että se on jo tehnyt yhteistyötä Kiinan kanssa. Kiina on investoimassa muun muassa alueen infrastruktuuriin.
Kiinalla on oma lehmä ojassa. Kiinalla kaikki syyt estää terroristijärjestöjen mallin leviäminen omille kriisialueilleen, kuten uiguurien keskuuteen. Uiguurit ovat enimmäkseen sunni-muslimeja. Kiinalla on ollut yhteys Taliban-liikkeeseen ainakin jo jonkin aikaa.
Rakentaako uusi poliittinen liike, Taliban, kestävän yhteiskunnan, jää nähtäväksi. Kenties. Onko se hyvä yhteiskunta elää?
Taliban vahvistuu entisestään, kun voittoisan sodan jälkeen miljoonat liittyvät heidän riveihinsä ja ryhtyvät seuraamaan uuden vallan oppeja. Miljoonille se on nyt ainoa tapa löytää jokin ote tulevaisuudesta.
Länsimaiden epäonnistuminen Afganistanissa on yhtä suuri tappio kuin Neuvostoliiton kaatuminen oli voitto. Puntit ovat nyt tasan. Kansalaiset länsimaissa joutuvat miettimään, miten tekevät yhteiskunnastaan – siis demokratiastaan ja hyvinvoinnistaan – uskottavan mallin, joka olisi kaikkialla ihmisten enemmistölle esikuva ja unelma sillä tavalla kuin se oli vielä jokin vuosikymmen sitten.