Emeritusprofessori Eero Paloheimon haastattelu tämän päivän Helsingin Sanomissa (HS 11.2.22) ei ole sisällöltään yllättävää, mutta sitäkin huolestuttavampaa luettavaa. Demokratialle tuntuu olevan isoissa kysymyksissä aina parempi ratkaisu.
HS:n artikkelista ilmenee, että presidentti Sauli Niinistö on käyttänyt Paloheimoa älyllisenä kirittäjänään ja neuvonantajanaan. Siinä ole mitään pahaa, päinvastoin. Paloheimo (85) on tunnustettu tiedemies, poliitikko ja tekniikasta tuplasti väitellyt yrittäjä. Nykyisin status tosin taitaa olla eläkeläinen. Paloheimo on tunnettu erityisesti jyrkistä mielipiteistään, jotka liittyvät maapalloa kohtaaviin ongelmiin.
Hänen mielestään elämme jo keskellä eskaloituvaa ekokatastrofia, johon ovat syypäinä yhteiskunnalliset muutokset, liiallinen väestönkasvu etunenässä. Pahaa tai vähintään huolestuttavaa on se, että Paloheimo laukoo surutta demokratian vastaisia näkemyksiä.
Ihmisvelvollisuudet ja niiden noudattaminen
HS:n artikkelista opitaan uusi käsite, ihmisvelvollisuudet. Siinä on taustalla tietenkin paljon hyvää ja ylevää, joka juontuu aivan antiikin ajoista meidän päiviimme asti. Presidentti Niinistöä ihmisvelvollisuus-käsite on selvästi puhutellut, ja hän on sisällyttänyt siihen yleisinhimillisten vastuiden lisäksi ilmastonmuutoksentorjunnan ja kyvyn vastata esimerkiksi pandemiatyyppisiin haasteisiin. Luonnollisesti ajankohtaista ovat tällä hetkellä kysymykset sodasta ja rauhasta.
HS:n artikkelin kautta opitaan myös, että Paloheimolle ihmisvelvollisuudet ovat itsestään ja toisista huolehtimisen lisäksi huolehtimista koko eliökunnasta, ilmakehästä, valtameristä ja maaperästä. Tärkeitä ja ohittamattomia asioita. Ne ovat kuitenkin Paloheimolle niin suuria asioita, joista ei demokraattisesti kyettäisi huolehtimaan.
Taas mieluummin nyrkki
Paloheimo on kirjoittanut Kanava-lehdessä (8/21) demokratian sudenkuoppia käsittelevän artikkelin, jossa kaipaillaan koko maapalloa edustavaa nyrkkiä, vähän samaan tapaan, mitä Niinistö esitti ratkaisuksi koronakriisin alkutaipaleilla, ja joka sitten hallituksen puolesta torpattiin parlamentarismiin sopimattomana. Nyrkin eli kriisiryhmän alkuperäinen idea olisi kaiketi ollut toimia neuvoa-antavassa roolissa, mutta sitä nimitettiin pääministerille 26.3.20 osoitetussa kirjeessä kuitenkin operatiiviseksi nyrkiksi (kts. kirjan s. 60). Paloheimon ajattelulla on samankaltaiset, epäilemättä hyvät aikeet, mutta viittaus demokratiasta luopumiseen riittävän isoja asioita käsitellessä avaa ruutitynnyrin. Demokratiasta luopuminen missä tahansa olosuhteissa on aina huono viesti.
Demokratian horjuttaminen ja vähintään epäileminen varsinkin vaativien päätösten äärellä on ollut aina houkutteleva vaihtoehto. Haastattelun tehnyt toimittaja Vesa Sirén arvelee omassa kommentissaan Paloheimon heiton olleen provokaatio, mutta sillä ei oikeastaan ole väliä. Pienikin epäilys siitä, että demokratia ei olisi paras mahdollinen tapa ratkaista ihmisyyteen liittyviä kysymyksiä vie ajatukset kohti tehokkaampia päätöksentekotapoja, joita ovat tunnetusti edustaneet kaikenlaiset diktaturiat ja vapautta riistävät autoritääriset vaihtoehdot. Nekin kun ovat saattaneet alun alkaen kummuta vilpittömästä halusta tehdä hyvää. Niistä riittää historiassa ja nykyisyydessä liiaksikin surullisia esimerkkejä.
Demokratian paremmuus on tietoinen päätös
Omassa manifestissamme kirjan lopussa sanomme suoraan, että demokratian paremmuus on tietoinen päätös (s. 393). Siinä tulisi myös johdonmukaisesti pitäytyä, siihen pitää sitoutua ja kestää myös haittapuolet. Muuten vastavoimat ottavat tilanteen liian helposti haltuun.
PS. blogin pääkuvana on ns. Democarcy Index vuodelta 2020. Se kuvaa mittauksia, jonka taustalla ovat tiedot 167 maan ja alueen poliittisista oloista ja vapauksista. Vaikka vihreää on kartalla paljon, se ei ole itsestäänselvyys, kuten olemme käänteisesti luonnonkatastrofeista havainneet.