Aloitin tutkijanurani väittelemällä noitavainoista. Sitten olen tutkinut liikenteen historiaa, talous- ja kulttuurimaantiedettä, työttömyystöitä ja vieläpä tulevaisuutta – ja tietenkin alati myös magiaa ja noituutta.
Minulta kysytään silloin tällöin, miten näin kakofonisten tutkimusaiheiden piiri on syntynyt yhden tutkijan päässä. Syy on noitavainojen, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin.
Noituuden ja noitavainojen maantiede on aivan ihmeellinen. Pahimmat vainot aikanaan syntyivät jotakuinkin samoilla alueilla, jotka sittemmin loivat Euroopan yhdentymiskehityksen eli nykyisen Euroopan unionin ytimen. Kirjoitin tästä jo aikanaan paitsi tieteellisiä artikkeleita, myös esimerkiksi kolumnin Helsingin Sanomiin (10.9.1994), ja samasta aiheesta myös teokseeni ”Eurooppan noitavainot. Ihmisen pahuus” (2007, ensimmäinen osa 2006). Samat alueet olivat keskeisiä kapitalismin ja länsimaisen markkinatalouden synnylle sekä nykyaikaisen luonnontieteen kehitykselle. Ja samat alueet repivät melkoisen, vuosisatoja kestäneen eron muihin maailman imperiumeihin nähden. Paradoksaalista? Kyllä. Likimain kaikissa teksteissäni on jokin osa tätä paradoksia (jota en ole tyydyttävästi ratkaissut).
Noitauskomukset ja noitavainot olivat erilaisia eri alueilla. Kun sitä mietin, ihmettelin ja selvittelin, kävi ilmi, että monet muutkin asiat olivat ja ovat erilaisia eri alueilla uskonnoista, arkipäivän tavoista ja politiikasta alkaen. Niinpä pienten koukeroiden jälkeen päädyin talous- ja kulttuurimaantieteeseen, joka tuolloin oli aivan epämuodikas teema tieteellisissä piireissä niin kuin geopolitiikkakin, mutta jotka molemmat ovat tulossa uudelleen muotiin.
Kaikki nämä teemat elävät myös Marin ja Ramin (mol. myös Instagram) kanssa kirjoittamassani kirjassa ”K niin kuin katastrofi”. Keskusteluissamme Mari ja Rami komeasti kehittivät monia asioita ja ajatuksiani paljon eteenpäin, jopa niin, että olen saanut aiheen tulevalle luentosarjalleni ”Kuinka selittää noitavainot? Uusi yritys”.
Asia on kimurantti. Noitavainoja tutkineet historioitsijat ovat romuttaneet oikeastaan kaiken sen, mihin vielä joku vuosikymmen sitten uskottiin ja mitä pidettiin tieteellisenä totena. Omat epäilykseni – oikeastaan melko yksiselitteinen romutus – on myös suomeksi ilmestyneessä artikkelissani ”Noitavainojen väärä historia. Akateemisen tutkimuksen 150-vuotinen harharetki” (Historiallinen Aikakauskirja 4/2011). Mutta tutkijoilla on ongelma: tutkijat eivät ole keksineet uutta selitystä, joka voitaisiin edes jossakin määrin tunnustaa yleiseksi. Itse olen ollut tässä yksi kaikkein epäilevimmistä. On asioita, jotka ymmärtänemme kertakaikkiaan väärin.
Selvää on, että tämäkin kysymys liittyy kysymykseen Euroopan erilliskehityksestä. Mistä ja miten syntyivät edellytykset sille, että vuosisatojen ajan Euroopan valtiot loivat maanosastaan poliittisesti, taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvemman kuin muut imperiumit? Syynä ei voi olla muiden orjuuttaminen, siirtomaiden ryöstö tai väkivalta, sillä enempää orjuus kuin kolonialismi eivät edes olleet eurooppalaisten keksintöä. Markkinatalousjärjestelmän Eurooppa on ollut myös ihmisoikeuksissa ja demokratiassa aivan erilaisensa alue, jossa yksilön vapaus ja elämän laatu, kaikkine ongelmineenkin, on ollut valtavasti parempi kuin muualla. Kylmän sodan aikana länsimaailma oli esikuva kaiketi kaikille maailman kansoille.
Sitten olemme taitavasti ja melkoisin saavutuksin romuttaneet tätä ihannetta, ja pelkäänpä, että ihanne ja todellisuus ovat karkaamassa liian kauaksi toisistaan. Juuri siksi Euroopan erilliskehityksen tutkiminen on kiinnostavaa. Onko olemassa jokin menestyksen salaisuus ja ajatus, josta voimme oppia ja jota voimme kehittää?
Tulevaisuus on valintoja ja rakentamista, ei odottamista.