Teoksemme tärkeimpiä asioita on kysymys kulttuurin unohduksesta. Emme tarkoita sitä, että poliittiset päättäjät unohtavat kulttuurin määrärahapäätöksissään tai mitään muutakaan sellaista – vaikka siis tällaisia laiminlyöntejä tämän tästä ja nyt eritoten tämän pandemian aikana on tapahtunut.
Asia on luvussa ”3. ennustus: Digitalisaatio ja kulttuurin unohdus”. Yhtä lailla kuin digitalisaatio jättää merkin kaikesta mitä teemme, yhtä lailla se voi kuitenkin viedä kulttuurisen muistimme. Tietojärjestelmien algoritmit tarjoavat meille automaattisesti sitä, mitä jo olemme löytäneet. Kupla, jossa ehkä elämme, vain vankentuu eikä tieto vaikuta ajatteluumme. Informaatiovirrat koostuvat suurin osin kissavideoista sekä tuunatuista Facebook- ja blogipostituksista ja muusta sen sellaisesta.
On huvittavaa, että kutsumme tätä tietoyhteiskunnaksi ja luovan talouden aikakaudeksi.
Todella uutta tulee vastaan vain harvoin eikä kaikille kenties ollenkaan. Sellainen on niin harvinaista näyttöruuduillamme, että hakukoneet eivät levitä sitä. Jos joku tuttavamme linkittää sellaista, algoritmit hylkivät sitä juuri siksi, että se on harvinaista ja sen vuoksi näyttää epäilyttävältä.
Elämämme uhkaa ruveta kulkemaan kuin karttasovellus navigaattorissa. Se näyttää aina tämän hetken mutta ei koskaan kokonaisuutta eikä sitä, mistä on kysymys. Luovuutemme ei kasva, vaan näkökulmat jumittuvat totuttuun eli siihen, mitä pidetään suosittuna ja siis oikeaoppisena trendinä.
Se tarkoittaa kulttuurisen, luovan muistin katoamista. ”Tiedon ymmärtäminen on eri asia kuin tiedon selaus. Tärkeimmät tietotekniikan kysymykset liittyvät siihen, kuinka tietoa hallitaan ja arvioidaan. Kyse on arvottamisesta ja valinnoista, ja tällaiset päätökset tehdään aina kulttuurisin perustein.”
Mitä teemme, jos yhteydet katkeavat ja some-tilimme sulkeutuvat? Entä, jos emme enää saakaan näkyvyyttä itsemme tuunaamisella somessa? Kirjassamme kerrotaan, että kaikissa kriiseissä ja katastrofeissa toiset selviävät, toiset eivät. Historia on julma. Se miltä näyttää, ei ole aina totta. Muutoinhan maapallo olisi pannukakku, jota aurinko ja kenties koko maailmankaikkeudenkin tähdet kiertäisivät. Ja jos kaikki olisi, miltä näyttää, ei vesi koostuisi vedystä ja hapesta.
Uskon silti, että aikamme on luovan talouden ja oikean tietoyhteiskunnan alku. Kirjoitamme, että henkinen ja kulttuurinen huoltovarmuus tarkoittaa digitaalisuudesta ja algoritmeistä riippumatonta osaamista ja ymmärtämistä.
Uskallan sanoa, että koskaan elämäni aikana lukeminen, teatteri, musiikki ja taide eivät ole tuntuneet yhteiskunnallisesti (!) niin tärkeiltä kuin ne nyt tuntuvat! Vieläkin tärkeämmältä (yhteiskunnallisesti!) tuntuvat rauhalliset, keskustelevat ruokailuhetket aivan pienen porukan kanssa – ehkä myös ruokaravintoloissa oikeissa, viruksen leviämiseltä suojaavissa oloissa.
Uuden ajan alussa, noin 1500-1800, syntyneet teollisuusyhteiskunnan rakenteet ovat vasta nyt katoamassa ja sortumassa. Minusta uusi aika alkoi vasta 1900-luvun puolivälin jälkeen, kun teknologia ja ehkä erityisesti digitalisaatio ja tekoälyn ensiaskeleet alkoivat luoda lähtökohdiltaan aikaisempaan nähden aivan toisenlaisia yhteiskunnallisia käytäntöjä. Tiedän, että tämä on kerettiläinen näkemys historian jaksotuksesta.
Meillä on valtavat mahdollisuudet, joita tietotekniikankin edistys tukee. Voimme päättää, miten mahdollisuuksiamme käytämme. ”K niin kuin katastrofi” päättyy ajatukseen siitä, että ihmisen on oltava kohtaloaan suurempi.
Hyvää Suomalaisen kulttuurin päivää!
PS. ”Suomalainen” on tuossa kirjoitettu isolla kirjaimelle, koska kirjoitan käsitteen ”Suomalaisen kulttuurin päivä” isolla alkukirjaimella – toisin kuin monet, totta.