Se murhe, mi eilen mun murtaa oli, suli hymyks, kun tänään suurempi tuli - koska tulee se suurin, se suurin?
Noin kirjoitti Eino Leino vuonna 1900 kokoelmassaan ”Hiihtäjän virsiä”.
Pitkä koronapandemia tuntuu nyt, etenkin kevätauringon oloissa, vähäiseltä Venäjän johdon aloittamaan sotaan nähden. Venäjän johdon matala kynnys sodan aloittamiseen yllätti länsimaiden poliittisen johdon.
Kirjamme alaotsikko oli ”Länsimaiden seitsemän tulevaisuutta”. Niistä yksi näyttää nyt toteutuvan jopa pahemmalla tavalla kuin kirjoitimme (s. 128).
Otsikkomme ”Kolmipäisen kotkan nousu” kuvasi ensisijaisesti ajatusta, että Venäjä on kybersodankäynnin johtavia maita. Tässä seurasimme kansainvälisiä asiantuntijoita. Venäjä on koko ajan koventanut kybersodan ja hybridivaikuttamisen keinojaan.
Muodikkaissa yliopistoissa ehdittiin juuri hylätä raskaan sarjan geopolitiikka, kun maailmanpolitiikan suuret kysymykset tekivät näkyvän paluun näyttämölle. Sota – myös ydinsota ja biologinen sodankäynti jopa pandemian keinoin – alkoi näyttää uudelleen mahdolliselta.
Venäjän rajojen sisällä tilanne on pahentunut nopeimmin – mitä jo suorasukaisesti kuvailimme osana tulevaisuuden uhkia. Poliittinen johto on kyennyt pimittämään lähes kaiken todenmukaisen tiedonvälityksen itselleen epämieluisista asioista.
Näin on eritoten Moskovan ja Pietarin ulkopuolella.
Sen sijaan Venäjä on epäonnistunut kahdessa asiassa. Vladimir Putinin aloittama sota Ukrainaa vastaan on sujunut huonommin kuin Venäjän johto odotti. Venäjä on kuitenkin etenemässä.
Venäjän johto luultavasti suunnitteli, että Venäjä valtaa koko Ukrainan ennen kuin länsimaat saavat päätettyä mistään vastatoimista tai avusta. Näin kävi Krimin valtauksessa, jota länsimaat katsoivat läpi sormiensa. Ne päättivät vain muodollisista vastatoimista. Kirjassamme pidimme Krimin valtausta jo sotana (196): ”Kun Ukrainan sota syttyi (2014)…
Miten nähdä tulevaisuutensa?
Venäjä epäonnistui myös siinä, että se ei ole kyennyt vaikuttamaan mielipiteisiin länsimaissa itselleen suosiollisella tavalla. Se on toki löytänyt toimilleen myönteistä kaikupohjaa joissakin Itä-Euroopan valtioissa ja vähän jopa latvialaisten keskuudessa. Pääosa eurooppalaisista pitää Venäjää barbaarisena ja vaarallisena roskavaltiona.
Lännen reaktio hyökkäyssotaan oli nopeampi, yhtenäisempi ja kovempi kuin monet länsimaissakaan olisivat uskoneet.
Tiedotussodassa Venäjä on alakynnessä mutta oletettavasti Venäjältä voidaan odottaa tässä asiassa uudenlaisia, taitavia hyökkäyksiä – ainakin, jos V. Putin pysyy vallassa ja sotapropagandaa tarvitaan. Hybridivaikuttamisessa Venäjä on usein onnistunut ja se on ollut myös käänteissään nopea.
Krimin vuonna 2014 vallanneet tunnuksettomat, ”brändittömät”, joukot olivat kummallinen näky merkkejä tulkitseville länsimaisille sotilastarkkailijoille. (Lainaan jälleen tekstiämme, 354.) Länsimaissa ei tiedetty, mitä ajatella sellaisesta tunnuksettomasta sodankäynnistä.
Pian Neuvostoliiton sortumisen jälkeen melkein kaikki entisen Neuvostoliiton osavaltiot ja liittolaisvaltiot liittyivät Euroopan unioniin ja Natoon.
Se kertoi siitä, mitä kansat halusivat ja miten he näkivät tulevaisuutensa.
Jos jokin valtava katastrofi…
Sota muutti globaalin talouden ja huoltovarmuuden vaatimuksia kerralla. Huoltovarmuuskeskuskin on jälleen paremmassa maineessa. ”Venäjää vastaan ei tarvittu hengityssuojaimia”, kirjoitimme. Koko kohu hengityssuojaimista oli joutava ja tarpeeton. Nyt on taas selvää, mitä varten Huoltovarmuuskeskus on.
Niin valtion johto kuin kansalaiset joutuvat miettimään aivan perustavia asioita, ruokahuollosta alkaen. Globaalin talouden ongelma on ollut se, että se on toisille valtioille – kuten Venäjälle ja Kiinalle – asia, jossa toimitaan politiikan tavoitteiden mukaan.
Sen sijaan länsimaissa globalisaatio nähdään kaupan, teollisuuden, yrittämisen sekä kulttuurin ja liikkuvuuden vapauden strategiana, joka lisää – tai jonka pitäisi lisätä! – kaikkien hyvinvointia.
Globaalille maailmantaloudelle tuli takatalvi. Se voi olla pitkä. Uskon sen silti lopulta taas vahvistuvan (330), sillä maailman ongelmia ei voi ratkoa ilman kosmopoliittista lähtökohtaa:
Globaalista voidaan kuitenkin palata pelkästään kyläkuntien näkökulmiin vain siinä tapauksessa, että jokin valtava katastrofi – ydinsota, rutto tai kosminen tuho – hävittää pääosan maailman teollisesta ja kaupallisesta toiminnasta, kulttuuriperinnöstä, ihmisistä ja vuorovaikutuksen infrastruktuurista, kuten tv-kanavista, puhelinyhteyksistä ja pankkijärjestelmistä ja muusta ihmisiä yhdistävästä tietoliikenteestä.
Tässä apokalyptisessa visiossa maailmaan voi jäädä saarekkeita, jotka ovat toisistaan irrallaan yhtä absoluuttisesti kuin ne olivat vielä jokunen tuhat vuotta sitten.