Venäjällä länsimaiden talouspakotteet ja vanhanaikainen talous ovat tuottaneet juuri sen hyvän, mihin monet länsimaissa pyrkivät: velkaa on vähän, ja hallitus on onnistunut säästämään myös yleisissä menoissaan. Velastakin koko ajan suurempi osuus on kotimaista, ja valtiolla on suuria pahanpäivän rahastoja.
Tämä merkitsee kahta asiaa. Ensinnäkin Venäjä on melko immuuni länsimaiden talouspakotteille. Talouspakotteet voivat hidastaa sen vaurastumista ja teollisuuden uudistumista, mutta Venäjällä sellaista voidaan odottaa. Toinen seikka on yhtä tärkeä. Riippumattomuus kansainvälisistä luotottajista tuo omavaraisuutta ja antaa tilaa itsenäiselle päätöksenteolle. Se voi olla hyvä voimavara maailmanlaajuisissa katastrofeissa, sodista puhumattakaan.
Kun yhteiselämä länsimaiden kanssa haaksirikkoutui 2010-luvulla, Venäjä on tietoisesti lisännyt riippumattomuuttaan kansainvälisistä järjestelmistä. Koronapandemiankin aikana Venäjä kykyni luomaan tärkeimmän eli oman rokotteensa, vieläpä ennen länsimaita.
Mitä tämä opettaa?
Suomessa hallituksen kehysriihessä nostettiin suuri riita pienistä asioista. Turvetuotannon siirtotukeen annettu 70 miljoonaa sekä tieteelliseltä tutkimukselta leikattu 35 miljoonaa ovat marginaalisia asioita. Koko näytelmä oli turha ja yhtä arvoton kuin eduskunnassa nyt käytävä jo toinen politiikan alhainen näytelmä tänä keväänä.
Kehysriihen tärkeimmäksi tulokseksi koitui se, että Suomen velkaantuminen jatkuu. Jo tänä vuonna velka on kasvanut toukokuuhun mennessä 4 000 000 000 eli neljällä miljardilla eurolla. Vuoden lopulla valtionvelka tulee kaiketi olemaan 138 miljardia, ennustetaan hallituksen laskelmissa. Se on 10 miljardia enemmän kuin vuoden alussa.
Mutta kuinka vaarallista velkaantuminen on?
Jos maailmantalous kasvaa paljon ja ripeästi, ja jos Suomen vienti kasvaa sen mukana, hätää ei ole.
Maailmantalouden kasvu kiihtyy varmasti jossakin vaiheessa. Sen sijaan Suomen osa ei näytä yhtä toiveikkaalta. Työn tuottavuus ja talouden kehitys ovat jääneet koko ajan jälkeen muista Pohjoismaista ja keskeisistä EU-maista. Juuri ennen koronapandemiaa saavutimme tason, jolla olimme reilu vuosikymmen (!) sitten.
Työllisyysaste Ruotsissa on 10 prosenttiyksikköä korkeampi. Kun väestö ikääntyy ja työssäkäyviä on liian vähän, julkista kulutusta ei pystytä rahoittamaan. Lopulta ei saada lisää velkaakaan.
Vaikka haukumme Italiaa, olemme Italian sarjassa.
Se kunnian tunto
Suhde velkaan on muuttunut länsimaissa. Vanhastaan – historiassa siis – velka oli aina henkilökohtaisen suhteen asia. Velkavankeus oli joskus kirjaimellisesti totta, sillä jos ei maksanut velkaansa, saattoi velan antanut ottaa velallisensa jopa orjakseen tai kiristää ja rangaista muilla tavoin. Maksamatta jättämisiä ratkaistiin myös pakkoavioliitoilla – joskus yläluokankin keskuudessa – ja velkoja maksettiin myös seksuaalisin palveluksin.
Pankkilaitos, jossa periaatteessa kaikki ihmiset saattoivat asioida, syntyi Euroopan maissa viimeistään 1800-luvulla. Silloin velka muuttui epäpersoonallisemmaksi kuin ennen. Velkaa haluava teki sopimuksen pankin eikä yksityisen lainaajan kanssa. Jos täytti pankin ehdot eli jos pankki luotti lainan takaisinmaksuun, velkaa saattoi saada asemasta, tuttavuudesta tai henkilökohtaisista yhteyksistä riippumatta.
Tästäkin on menty eteenpäin. Nykyään pankit, luottolaitokset ja jotkut kauppiaatkin myöntävät luottoa Internetissä tietokoneiden automaattisesti käsittelemän hakemuksen pohjalta. Velka on muuttunut hyvin epäpersoonalliseksi, koska pankinkaan edustajia ei tarvitse tavata.
Samalla on kadonnut se kunnian tunto, mikä syntyy, kun hoitaa elämänsä kuntoon ja vastaa velastaan.
Velka ja vaurauden varjopuoli
Jos saastutamme luontoa, käytämme luonnonvaroja holtittomasti ja perustamme elintasomme tulevien sukupolvien maksamalle velalle, luomme moraalittoman varkaiden maailman. Näin sanoo kirjailija Margaret Atwood kirjassaan ”Velka ja vaurauden varjopuoli” (2009), josta kerromme enemmän kirjassamme. Jos kaiken voi saada velaksi, eikä ole aikomustakaan maksaa velkaa, kyse on moraalittomuudesta ja varkaudesta, kirjoittaa Atwood.
Kun valtiot velkaantuvat, päättäjät voivat lahjoa äänestäjiään ja äänestäjät voivat käydä huutokauppaa siitä, kuka lupaa eniten. Tämä palkitsee siitä, että kenenkään ei tarvitse miettiä tulevaisuutta. Velan maksavat lapsemme, lastenlapsemme ja kenties lastenlastenlapsemmekin. Velka on kuin geeniperimä, joka ei katoa. Italialainen vasemmistolainen ajattelija ja sosiologi Maurizio Lazzarato sanoo, että velka on syypää ajattomuuden tunteeseen.
Kerskakulutuksesta elämän tasapainoon
Velka lisää velallisen mahdollisuuksia mutta kaventaa taloudellista itsenäisyyttä. Vaikka valtion tulo- ja menoarvion valmistelusta pidetään aina suuri melu, Suomen eduskuntakaan ei päätä vapaasti enempää valtion tuloista kuin menoista. Pääosa valtion menoista on sidottu päätöksillä, jotka on tehty aikaisemmilla valtiopäivillä. Kun velka lisääntyy, seuraavalla eduskunnalla on aina vähemmän taloudellista valtaa.
Mutta velalla voi ostaa tulevaisuutta myös rakentavasti ja kestävästi. Ja miten muuten talouslaman tai pandemian tuomia kriisejä hoidettaisiin?
Vastuuttomuus luonnonvarojen käytössä ja talouden hoidossa on murentanut ajatuksen kestävästä vaurastumisesta. Siihen kuuluu velkakin. Suunniteltu ja kurinalaisesti hallittu velka on velallisellekin tuottava sijoitus. Velkavipu toimii, kun taloudenpito on ajateltua ja kurinalaista. Se kasvattaa vaurautta. Velka antaa mahdollisuuksia jakaa elämänajan investointeja. Maailmamme on nurinkurinen: eniten rahaa tarvitsevat nuoret lapsiperheet, vähiten vakiintunut reilusti keski-ikäinen väestö. Silti varallisuus on toisin päin eli pienin nuorilla lapsiperheillä, suurin kohta eläköityvillä.
Velka on yhtä vähän pelkästään paha kuin se on pelkästään hyvä, toteamme kirjassamme. ”Velkansa maksamalla päätyy tasapainoon. Silloin tulevaisuus muuttuu, koska se merkitsee nousua vastuulliseksi toimijaksi. Tällä tavalla eurooppalainen keskiluokka on syntynyt.”
Koska velkaa voi ottaa vain työtään vastaan, työpaikka ja työllisyys on hyvinvoinnin tärkein kysymys. Toivoisinpa joskus hallitusta, joka tarkastelisi tätä asiaa ilman puolueohjelmien höpinöitä.
Paluu Venäjälle
Se, että Venäjä on kyennyt melko hyvin irrottautumaan joistakin länsimaisista järjestelmistä, ei ole auttanut Venäjän kansalaisia. Elintason kehitys on vaatimatonta, takaperoistakin. Monet alueet ovat rähjäisiä kuin maailman vaikeimmilla kehitysalueilla. Köyhiä on valtava määrä, vaikka Moskovassa lieneekin miljardöörejä (euroissa mitattuna!) enemmän kuin missään toisessa maailman kaupungeissa.
Venäjän vauraus on perustunut luonnonvarojen ekstensiiviseen ryöstämiseen. Tämä on johtamassa umpikujaan ja kenties katastrofiin.
2010-luvulla Venäjä on muuttunut poliisivaltioksi. Toimittajien ja poliittisten vastustajien pelottelu on tavallista. Jopa mukilointeja ja murhia tapahtuu. Poliittiset näytösoikeudenkäynnit ovat tavallisia. Melkein kaikki vapaat kansalaisjärjestöt on lakkautettu. Sen sijaan äärinationalistisilla väkivaltaa, jopa sotaa, lietsovilla järjestöillä on presidentin ja poliisivoimien tuki.
Venäjän poliittinen johto ostaa itselleen aikaa luomalla viholliskuvia länsimaiden uhasta. Pelko länsimaiden salaliitosta yhdistää kansaa. Isänmaallisuutta luodaan laittamalla nuoriso, jopa lapset, äkseeraamaan puolisotilaallisiin joukkioihin. Suhdetta ympäröivään maailmaan määrittää edelleen Napoleonin ja Hitlerin hyökkäykset.
Venäjä loi koronarokotteen ensimmäisten joukossa. Koska kansalaiset eivät kuitenkaan luota maansa poliittiseen johtoon eivätkä virallisiin instituutioihin, rokotetta epäillään niin paljon, että sen luomisesta odotettu hyöty jäi saamatta.
Neuvostoliitto kaatui, koska länsimaissa ihmiset loivat paremman ja mukavamman elämän sekä kauniimman, toivoa herättävän tulevaisuuden. Usko parempaan ratkaisee poliittiset kamppailut myös tulevaisuudessa. Kun Venäjän taloutta lopulta joskus uudistetaan, Venäjä tarvitsee kansainvälisiä rahoitusjärjestelmiä, ulkomaista teknologiaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Yhdysvallat oli luomassa jo Josef Stalinin aikana autoteollisuutta 1930-luvulla. Neuvostoliitto maksoi 40 miljoonan dollarin arvosta kultaa Fordille, jotta yritys loisi autotehtaan Volgan varrelle Nižni Novgorodiin. Teollistumista kutsuttiin venäjäksi myös sanalla ”fordizatsija”.